Vuoden toinen “pakollinen” Norjaan suunnattu kuvausreissu suoritettiin 11-18 heinäkuuta. Matkasuunnitelma oli jälleen erittäin vapaa, mutta Syltefjordin suulakolonialla päätettiin ainakin käydä.

Sylten suulakoloniasta ei löydy paljonkaan informaatiota netistä, mutta määränpäähän pääsyyn vaadittavan n. 7km kävelyn kerrottiin olevan hankalampi kuin pelkästä etäisyydestä voisi päätellä ja lisäksi pesimäkolonian lähellä pääsy vaatisi joidenkin lähteiden mukaan hieman rohkeutta.. Ainakin ensimmäinen tieto pitää paikkaansa. Syltefjord:n kylässä on opaskyltti jossa sanotaan kolonian etäisyydeksi 11km ja matkanvarrella olisi Sandfjordin hylätty kalastajakylä, 7km päässä lähtöpaikasta. Alkumatka oli erittäin asiallisesti opastettu maahan pystytetyin puukepein. Ainakin selkeässä säässä puukeppejä näkyi aina pari seuraavaa ja niiden avulla oli helppo suunnistaa eteenpäin. Polkujakin saattoi käyttää opasteena, mutta “ihmispolun” ja “poropolun” erottaminen on hankalaa, “poropolkuverkosto” on kattava mutta ei välttämättä vie perille, ainakaan suorinta tietä.. =)

GPS:llä tarkistettuna (linnuntietä) Sandfjord oli n. 5.5km päässä lähtökyltistä, mutta sinne päättyivät alkumatkan opasteena toimineet puukepit ja edessä oli valinta lähteäkkö heti kylästä kipuamaanvuononpohjukasta vuononreunan päälle vai seurata rantaviivaa ja kivuta rinne ylös loivasti.

Ennen valintaa päätettiin pitää pieni tauko ja kuvailla vuononpohjukkaan laskevan joen suulla peseytyviä kajavia:

Meitä oli opastettu nousemaan ylämäki heti kylästä, mutta emme sitä noudattaneet vaan lähdimme rantaviivaa kohti niemen kärkeä, osin toivoen että opasteet jatkuisivat edempänä, sillä kylästä nousevassa rinteessä opasteita ei ainakaan näkynyt. Rantaviivan seuraaminen johtaa luonnonsuojelualueen reunalle ja siitä kohtaa on pakko ottaa jyrkempi reitti ylärinteeseen. Rinne on pelkkää karitsankokoista rakkaa, jonka huiputus on rinkkaselässä melkoisen savotta. Onneksi jyrkkä osuus ei ole pitkä, mutta rakka ei lopu tasaisellakaan..

Perille kuitenkin päästiin, tai ainakin olimme vahvasti siinä uskossa, kun iloinen kajavannaukuna alkoi kuulua jyrkänteen takaa ja rantaviiva alkoi kääntyä niemenkärjen merkiksi. GPS näytti suoraksi etäisyydeksi 6.4km Syltefjordista. Syy pelkkään uskomiseen oli matkanaikana mereltä puskenut sankka merisumu, joka piti näkyvyyden alle 50:ssä metrissä merelle. Ylhäällä vuononreunan päällä sitävastoin oli näkyvvyyttä kilometrikaupalla ja aurinkokin paistoi täydeltä terältä. Päätetiin laittaa leiri pystyyn, alkaa ruunalaittoon ja lepäilemään, kuvaamaankaan kun ei ollut asiaa vaikka suulapahta jostain pilkottaisikin.

30 tuntia myöhemmin vuono selkeni, aivan yhtä nopeasti kuin se oli sumuun uponnukin. Näky leiripaikasta alas oli sanoinkuvaamaton. Melkein tuntui että olisimme heränneet eri leiristä, kuin missä olimme makuupusseihin kömpineet. Vastarannan Hamningberg näkyi nyt kirkkaana, samoin vuononpohjukassa Sandfjord. Alhaalla oli kajavayhdyskuntaa niin kauas kuin saattoi nähdä ja suoraan kohdalla n. 40m korkea pahta, jonka huippu oli vieriviereen asettuneiden suulien valtaama! Ennakkotietojen mukaan, paikalla on Norjan suurin kajavayhdyskunta kooltaan 150 000 pesivää paria!! ja noin 100 paria suulia, mausteena seassa jonkinverran ruokkilintuja; etelänkiisloja, ruokkeja sekä riskilöitä. Lintuja siis riitti, ei tarvinut kuin päästä niitä lähelle.

Pienellä kävelyllä löydetiin parikin loivempaa kohta, josta rantaan pääsisi laskeutumaan. Vähimmäisvarustus pakattuna reppuun käytiin tutustumassa alakertaan ja tutkimassa mistä pahtaa ja suulia pääsisi kuvaamaan. Pahtaa lähimmän rinteen noin puolessa välissä on kapea lippa, jota pitkin voi kivuta kalliohyllylle, noin 30m päähän pahdasta ja sopivasti sen huipun korkeudelle. Hyllylle pääsy ei ole kuivalla kelillä erityisen haastavaa, mutta lipassa on kapeampi kohta, noin puolimetriä leveä, jonka kohdalla seinämässä, mihin kävellessä nojaa, on pieni ulkonema joka entisestään kaventaa kulku-uraa. Tuo kapeikko ohitettuaan pääsee istumaan ruohomatolle ja katsomaan suulakolonian elämää melko lähietäisyydeltä. Jylhiltä maanmuodot toki tältä hyllyltäkin näyttää, reunalta alas kivikkoon on 40m pudotus, sama mitä kapeaa lippaa kävellessäkin. Kiikareilla pystyi laskemaan pesistä 99 suulanpoikasta ja katselupaikasta näki vain osan pesistä. Ennakkotietojen 100 paria osoittautui jonkinverran vanhaksi, nykyään suulapareja on koloniassa jopa 450.

Pahta sijaitsee kuvausmielessä hieman haasteellisessa paikassa, 100m korkean vuononreunan kupeessä, että vaikka keskikesänaurinko ei noin pohjoisessa laskekkaan, niin sen säteet ei kohtaa suulia auringon ollessa alimmillaan vaan käytettävissä on melkein pelkästään “kovaa valoa”. Laskimme suunnilleen, mihin aikaan aurinko alkaa paistaa suuliin ja päätimme käyttää edeltävä yö rannalla maisemia ja yksityiskohtia kuvaten. 3:n päivän vierailusta 1 päivä meni sumussa ja kahtena päivänä kuvattiin. Alla parhaita paloja sumun mentyä ohi:

[Show as slideshow]

Reissussa ak ja Antti Karppinen

Trackback URI | Comments RSS